Tenori Paavo Muranen aloitti lauluharrastuksen 10-vuotiaana
alttona Cantores Minores -poikakuorossa Heinz Hofmannin johdolla.
Poikakuorosta harrastus vei mieskuoro Amici Cantusiin, EOL:ään,
Jubilateen, Tapiolan Kamarikuoroon ja Radion kamarikuoroon.
Murasen laulunopettajiin lukeutuu mm. Markku Turunen ja Kirsti
Valento-Laine. Hän on osallistunut Heikki Toivasen, Seppo Ruohosen,
Ryszard Karczykowskin lied- / mestarikursseille. Äänityypiltään hän
on lyyrinen tenori. Hänen lempiohjelmistoonsa kuuluu Händelin
Messiaan lisäksi Bachin Johannes Passion evankelistat ja Schubertin
Schöne Müllerin. Ennen Jokikuntaan muuttoa hän toimi yhtenä
’pääkaupunkiseudun päivystävistä tenoreista’. Nykyään hän laulaa
Olaus Petrikörenissä, Vihdin kamarikuorossa tyttärensä kanssa ja
kaikkialla missä Waimo käskee.

Paavo Muranen on laulanut seuraavissa kuoroissa:

Kuoro aloitusvuosi lopetusvuosi huomioita
Cantores Minores 1979 1988  
Amici Cantus 1988    
       
EOL Eteläsuomalaisen Osakunnan Laulajat      
Polyteknikkojen kuoro 19xx   puolitoista kautta Toki-levyn aikaan
Dominante 19xx   useammassa kotimaan konsertissa
Olaus Petrikören 199x    
Jubilate      
Schreier-kuoro     motetteja jne. Peter Schreierin johdolla
Tapiolan Kamarikuoro      
Radion Kamarikuoro      
Suomen Laulu     avustajan useissa passioissa yms. suurteoksissa
Akateeminen Laulu     avustajana
Cantabile      
Kampin Laulu     sain kenkää
Viva Vox     avustajana
Klemetti-opiston kamarikuoro     mm. Brahms levytys
Vihdin Kamarikuoro 2014   laulan edelleen
Lohjan Oopperakuoro
Lohjan Kamarikuoro
200x   vappuina Waimon käskystä
       
       
       

 

Lauluyhtyeissä

Lauluyhtye aloitusvuosi lopetusvuosi  ?
Serenuts 199x   Serenaadilaulun perinneseuran edustusyhtye, joka on pokannut useista kilpailuista päävoiton mm. Kotkan Ruusun
Ottava 199x   Kävi vetämässä mahtiohjelmiston paimenpoikavaihteella Tampereen Sävelessä
Savijalat 199x   esiintyi vain kerran Laulua Laulua Laulua ohjelmassa, jossain välissä
Lumen Valo 199x   Jep, keskiaikaprojekti aivan Lumpparin alkuajoilta + esiintyminen Hyvät Pahat ja Rumat tv-ohjelmassa. Jäin rannalle ulkomaantyökomennuksen yms. syistä.
Schola Olaui Petri - eli lyhyesti Schola 199x   Laulan edelleen tässä Valtteri Maasalon johdolla, Folke Forsmanin jälkeen.
Ja lukemattomia muitakin pikkukeikoille kyhättyjä bändejä      

Tapahtumia ja muistoja

Konsertit

Händelin Messias konserttisarja Lohjalla, Salossa ja Vihdissä.

 

La 26.11.2016 klo 18 Lohja, Pyhän Laurin kirkko
Su 27.11.2016 klo 18

Salo, Uskelan kirkko

Su 4.12.2016 klo 18 Vihdin kirkko

Jumalanpalvelukset

Olaus Petrin kirkossa

 

Kotikonsertit

Schubertiadit

Muut esiintymiset

Kylän tapahtumat tms.

 

Nauhoituksia

Valmiit

Muiden nauhoitusten masterointi cd-levyiksi

YLE:n nauhoitus Olaus Petrikörenin Jan Dismas Zelenkan messusta. Levyllä eritoten ihana trio Quoniam to solus Andrus Mitt, Sofia Lindroosin kanssa.

Keskeneräiset projektit

Vaikka mitä

Pilalle äänitetty tms. vaikeat

Aika monessa nauhoituksessa on jotain vikaa vikaa, joko äänittäjän tai esiintyjien toimesta. Hauskojakin ottoja mahtuu mukaan.

Suunnitelmissa

Ostin official BeatBoxBattle mikin ja kiinnostaisi temppuilla sen kanssa jotain jauzaa.

 

Paavo Murasen Discografia

Olen laulanut seuraavilla levyillä.

Radion kantanauhat

Radion Kamarikuoro - RKK

Useita kantanauhoja YLE:lle.

Sekakuorolevyt

Olaus Petrikören - OP

Olaus Petrikören on levyttänyt virallisesti vain kerran.

Hambreus, Palestrina, Stenius - levy

Helsingin Kamarikuoro - HKK

Magnus Lindbergin Graffiti-levy, jolla laulan tenorisoolon mikä muuttuu rattoisaksi duetoksi Valtteri Torikan kanssa.

Tapiolan Kamarikuoro - TKK

Pitääkin muistella mitä

Jubilate

Jubilatenkin levyillä on tullut laulettua.

Turunlinnan Kamarikuoro - Kirkkolaulajat - Vox Cantorum

Heikki Seppäsen kasaama kuoro lauloi mm. Harri Kerkoa levylle.

Schreier-kuoro

Peter Schreierin kanssa on tullut äänitettyä Tapiolassa oliko se nyt Schubertin messu vai mikä.

Sibeliuksen Ystävät

Sibeliuksen kootut sekakuorolaulut, johtajanaan Hannu Norjanen.

Kuulan Ystävät

Kuulan sekakuorolaulut johtajanaan Hannu Norjanen

Mieskuorolevyt

Amici Cantus - AC

Palmgren mieskuorolaulut

Rautavaaran mieskuorolaulut

Fougstedtin mieskuorolaulut

Kuulan mieskuorolaulut

Silent Night - Jore Marjarannan kanssa

Polyteknikkojen Mieskuoro - PK

Toki levy: Salmenhaara, Tiensuu

Cantores Minores - CM

Joululevy

Kantanauhoituksia